Tutkijoiden yö tarjoaa tieteellistä tehtävää kaikenikäisille koululaisille

Tutkijoiden yötä vietetään 11 paikkakunnalla jälleen syyskuun viimeisenä perjantaina 28.9. yhtä aikaa yli 300 eurooppalaisen kaupungin kanssa. Tänäkin vuonna erityisesti koululaisille ja kouluryhmille järjestetään monipuolisesti erilaista tiedetehtävää.

Jyväskylän yliopiston Tutkijoiden yössä 29.9.2017 esiteltiin fysiikan, kemian ja nanotieteiden saloja. Kuvaaja: Petteri Kivimäki

Tutkijoiden yö tekee tiedettä ja tutkijoiden työtä tutuksi suurelle yleisölle. Yhden päivän aikana tutkijat avaavat tutkimustaan vierailijoille erilaisen ohjelmatarjonnan merkeissä. Viime vuonna 86% vierailijoista kertoi pitäneensä tapahtumasta erittäin paljon tai hyvin paljon.

Oppilasryhmille on tarjolla mielenkiintoista ohjelmaa aina työpajoista tutustumiskierroksiin. Tutkijoiden johdatuksella oppilaat pääsevät tutustumaan tieteen uusimpiin saavutuksiin ja kokeilemaan itse, miltä tieteen tekeminen tuntuu.

Koululaisille suunnattuun ohjelmatarjontaan kuuluu tänä vuonna esimerkiksi rikospaikkatutkintaa kemian keinoin, seikkailua pakohuoneissa ja aarteenetsintää Topeliuksen hengessä.

Tänä vuonna Tutkijoiden yön teemana on jäljet, mikä näkyy monin eri tavoin myös paikkakuntien ohjelmatarjonnassa. Ihmetyksen ja tutkimuksen kohteena ovat esimerkiksi eläinten tassunjäljet, molekyylien jättämät jäljet sekä ihmisen maailmaan jättämät jäljet.

Osa koululaisryhmille suunnatusta ohjelmasta saattaa vaatia ennakkoilmoittautumisen. Tarkistathan asian paikkakuntasi tapahtuman ohjelmasivuilta. Tapahtumassa on kuitenkin runsaasti muuta myös lapsille ja nuorille suunnattua ohjelmaa, joka ei vaadi ennakkoilmoittautumista.

Tutkijoiden yössä tiedettä voivat juhlistaa kaikki eskarista abiin, ja uutta mielenkiintoista opittavaa löytyy aiheesta kuin aiheesta!

Tutkijoiden yön paikkakuntakohtaiseen ohjelmaan voit tutustua ohjelmasivuillamme.

Tutkijoiden yö -projekti rahoitetaan Euroopan komission Marie Skłodowska-Curie toimien alaisena sopimusnumerolla 817987.