Tervetuloa tieteen ja tutkimuksen maailmaan! Tutkijoiden yö saapuu jälleen Jyväskylän yliopiston kampukselle syyskuun viimeisenä perjantaina 30.9.2022. Tutkijat avaavat ovensa suurelle yleisölle koko päivän kestävässä tapahtumassa, jossa tiedettä ja sen saavutuksia juhlistetaan yhdessä koko Euroopan kanssa. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Tule mukaan!
Jyväskylän yliopisto on tänäkin vuonna mukana tapahtumassa monitieteellisellä ohjelmalla, johon kuuluu tekemistä ja oppimista niin perheen pienimmille kuin aikuisille. Koululaisille suunnatuissa työpajoissa tutustutaan muun muassa molekyylimallinnukseen, selvitetään rikoksia kemian laitoksella ja sukelletaan Jyväsjärveen. Koululaisohjelmiin on ennakkoilmoittautuminen. Kiinnostus ohjelmiin on ollut suurta, mutta muutamaan ryhmään mahtuu vielä.
Aikuisille on tarjolla mielenkiintoisia työpajoja ja luentoja esimerkiksi ikääntymisestä, hiukkasfysiikasta ja antibioottiresistenssistä. Ylistönrinteen kampuksella pääset mm. katsomaan kemian poksahduksia, tutustumaan kiihdytinlaboratorioon sekä selvittämään, miten soluja voidaan hallita valon avulla. Agorassa voit tutustua tekoälyyn ja Ruusupuistossa pääset haastamaan kykyjäsi aivovisassa. Seminaarinmäeltä löydät muun muassa ekologisen kompensaatiopelin ja kirjasto Lähteessä pääset lieventämään nostalgianälkääsi tv- ja radioarkiston parissa.
Tutkijoiden yö järjestetään yhdessä Jyväskylän kaupungin Valon kaupunki –tapahtuman kanssa, jolloin tapahtumaan osallistujilla on mahdollisuus nauttia erilaisista valotaideteoksista ja –installaatioista myös yliopiston kampusalueilla.
Tapahtumapäivänä Tutkijoiden yön kävijöitä palvelee:
- Ylistönrinteellä ravintola Ylistö klo 22 asti
- Mattilanniemessä ravintola Piato klo 20 asti
- Seminaarinmäellä kahvila Tiede klo 20 asti
Tarkemmat tiedot ohjelmasta, aikataulusta ja tapahtumapaikoista:
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Tule mukaan!