Tutkijoiden yö saapuu Jamkiin – tiede herää eloon pääkampuksella

Tutkijoiden yö valtaa Jyväskylän jälleen perjantaina 26. syyskuuta 2025. Tänä vuonna eurooppalaisessa tiedetapahtumassa mukana on ensimmäistä kertaa myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk).   Jamkin pääkampuksella Rajakadulla järjestetään päivän aikana kaksi tapahtumaa:  Klo 10–14: Päivätapahtuma työelämätoimijoille ja TKI-kumppaneille  Klo … Lue lisää

Tutkijoiden yö valaisee jälleen Jyväskylän tulevana syksynä 26.9.2025

Euroopan laajuinen tiedetapahtuma Tutkijoiden yö valtaa Jyväskylän yliopiston kampukset perjantaina 26.9.2025 osana Valon kaupunki -tapahtumaa! Tänä vuonna monitieteellistä ohjelmaa on tarjolla kaikenikäisille tiedonjanoisille ainakin Jyväskylässä, Oulussa ja Hämeessä. Jyväskylän yliopiston Tutkijoiden yössä tutustutaan tieteen maailmaan … Lue lisää

Monimuotoinen ohjelma houkutteli ennätysyleisön: Jyväskylän Tutkijoiden yössä vieraili lähes 15 000 kävijää!

Tutkijoiden yötä vietettiin Jyväskylän yliopistossa jälleen syyskuun viimeisenä perjantaina 27.9.2024. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteen tekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita eri aloilta. Tutkijoiden yön erilaiset aktiviteetit … Lue lisää