Tutkijoiden yössä vieraili yli 24 000 kävijää!

30.9.2017

Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 29.9.2017 yhteensä 14 paikkakunnalla. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä työpajoissa sekä keskusteltiin tutkimusaiheistaan innostuneiden tieteen tekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen.

Tutkijoiden yö on vuodesta 2005 saakka järjestetty Euroopan laajuinen tiedetapahtuma, joka tekee tiedettä ja tutkijoiden työtä tutuksi suurelle yleisölle. Suomessa tapahtuma järjestettiin nykyisessä laajuudessaan ensimmäistä kertaa viime vuonna, jolloin Tutkijoiden yöhön osallistui 15 000 kävijää.

Tänä vuonna tapahtuman teemana toimivat Muutos ja Suomi 100. Tieteeseen tutustuttiin esimerkiksi työpajojen, tutkijatapaamisten, tiedeluentojen ja laboratoriovierailujen kautta. Suosituimpiin ohjelmanumeroihin kuuluivat muun muassa Tampereen Science Slam -kilpailu ja liveyhteys Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNiin, Oulun tähtinäytös valkokankaalla, Rovaniemen Revontulien yö sekä Kuopion monipuolinen ohjelma kauppakeskus Matkuksessa.

Tutkijoiden yöhön osallistui valtavasti kävijöitä erityisesti Jyväskylässä, jossa useiden tiedekuntien järjestämä ohjelma keräsi jopa 12 000 osallistujaa. Tapahtumaan osallistui paljon ihmisiä myös Turussa, jossa tuomiokirkko täyttyi tieteestä kiinnostuneista kävijöistä.

“Tutkijoiden yön tavoite oli antaa tieteentekijöille kasvot ja viestiä perustutkimuksen tärkeydestä. Innostuneet tutkijat onnistuivat tässä upeasti, siirtäen samalla kipinän tutkimukseen tapahtuman vieraille. Uskon että tutkijanura näyttäytyy heille nyt entistä houkuttelevampana tulevaisuuden vaihtoehtona”, tapahtuman koordinaattori, akatemiatutkija Janne Pakarinen sanoo.

Tutkijoiden yötä vietettiin Espoossa, Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Savonlinnassa, Sodankylässä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Monipuolisesta ohjelmasta vastasi yli kymmenen suomalaista yliopistoa, tiedekeskus Heureka, Tieteellisten seurain valtuuskunta sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT.

Tutkijoiden yö -tapahtumia tukee Euroopan unionin Horisontti 2020 -ohjelman Marie Skłodowska-Curie -toimet.

Lisätietoja:

Tapahtuman koordinaattori
Janne Pakarinen
Akatemiatutkija, Jyväskylän yliopisto
janne.pakarinen(at)jyu.fi / 040 8054900

Viestintä
Mandi Vermilä
Tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori, Tieteellisten seurain valtuuskunta,
mandi.vermila(at)tsv.fi / (09) 228 69 221

www.tutkijoidenyo.fi
www.ec.europa.eu/research/researchersnight/

Marie Skłodowska-Curie: an inspiration to follow!

This European Researchers' Night project is funded by the European Commission under the Marie Skłodowska-Curie actions under contract number 722854.

Tutkijoiden yö on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.