Tutkijoiden yö lähti käyntiin koululaisten työpajoilla

28.9.2017

Tutkijoiden yön tapahtumat käynnistyivät vauhdikkaasti jo aamupäivällä muun muassa tiedekeskus Heurekassa. Päivän, illan ja yön aikana nähdään vielä runsaasti ohjelmaa yhteensä neljällätoista paikkakunnalla ympäri Suomen. 

Koululaisia testaamassa tutkimista Heurekan Hylkiikö?-työpajassa.  


Tutkijoiden yön tapahtumat lähtivät vauhdikkaasti käyntiin aamupäivällä koululaisten työpajoilla. Esimerkiksi Vantaalla tiedekeskus Heurekassa koululaisohjelmaan osallistui yhteensä 20 koululuokkaa useilta paikkakunnilta, muun muasta Helsingistä, Espoosta, Kouvolasta ja Turusta. 

Työpajoissa koululaiset pääsivät tapaamaan eri alojen tutkijoita ja kokemaan itse, miten kiinnostavaa tieteen tekeminen on. Monipuolista ohjelmaa järjestettiin ympäri tiedekeskusta laboratorioista tapahtumatorille.

Esimerkiksi Hylkiikö? -työpajassa professori Monika Österberg ja tutkija Nina Forsman pitivät laboratoriotyöpajan tekstiilin pintakäsittelystä. Työpajassa selvisi, kuinka materiaali käsitellään vettähylkiväksi luonnollisin keinoin. Yksi luonnollisista aineista on esimerkiksi vaha, jota palmunlehdet kasvattavat yläpinnalleen. Koululaiset pääsivät itse valmistamaan kangaspalasen, jolla tavallisesta puuvillasta tulee superhydrofobista.


Tiedekeskus Heurekan työpajat olivat loppuunvarattuja. 


Koululaiset pääsivät tutustumaan myös muun muassa ruokahävikkiin. Aiheesta kertoi Luonnonvarakeskuksen tutkija Kirsi Silvennoinen, joka on tutkinut ruokahävikkiä ja muun muassa sitä, mitä herkkuja kaatopaikalta löytyy aivan syömäkelpoisena.

Suosittu ohjelmanumero oli Aalto-yliopiston kehittämän äänimikroskoopin tutkiminen. Professori Vesa Välimäki ja diplomityöntekijä Eero-Pekka Damskägg pitivät koululaisille demonstraation, jossa pääsi itsekin kokeilemaan oman äänensä muuttamista.

 

Koululaiset oppivat päivän aikana muun muassa ruokahävikistä. 

Tiedekeskus Heurekan lisäksi koululaisten työpajoja järjestettiin aamupäivän aikana myös useissa muissa Tutkijoiden yön kaupungeissa.

Tutkijoiden yön ohjelmaa jatkuu koko päivän iltamyöhään asti työpajojen, luentojen, tutkijatapaamisten, viihdyttävien tiede-esitysten sekä laboratoriovierailujen merkeissä. Ohjelma on kaikille avoin ja ilmainen. Tutustu ohjelmaan omalla paikkakunnallasi täällä. Tervetuloa mukaan! 

Kuvat: Antti Knuuttila/Heureka