Science Slam tulee ensimmäistä kertaa Lahteen

26.9.2017

Tule Lahden torille testaamaan, pystytkö ratkaisemaan rikoksen tai seuraa illalla Science Slam -kilpailua Ravintola Teerenpelissä. Mukana on sekä lahtelaisia että lahtelaismielisiä tutkijoita, jotka kertovat muun muassa Lahden kaupunkikuvasta ja merkityksellisyyden kokemuksesta. 

Lahden Tutkijoiden yö alkaa iltapäivällä Lahden torilta ja jatkuu Ravintola Teerenpelissä. 


Tutkijoiden yö tuo lahtelaisia tutkijoita ja kehittäjiä esiin. Torilla tapahtuu klo 16–19, jolloin pääset osallistumaan esimerkiksi rikospaikkatutkintaan. Lahdessa on tapahtunut rikos ja rikollinen on jättänyt jälkeensä tutkimusaineistoa! Pystytkö selvittämään, kuka on syyllinen?

Illalla klo 18 Ravintola Teerenpelissä nautitaan tieteestä Science Slamin merkeissä. Ensimmäistä kertaa Lahdessa järjestettävä Science Slam on tutkijoiden välinen kilpailu, jossa rohkeat tieteentekijät astuvat lavalle ja esittelevät tutkimustaan mahdollisimman viihdyttävästi. 

Mukana on sekä lahtelaisia että lahtelaismielisiä tutkijoita. Jokainen leikkimielinen, mutta faktapohjainen esitys saa kestää noin kymmenen minuuttia ja kaikenlaiset esityskeinot aivan perinteisiä kalvosulkeisia lukuun ottamatta ovat sallittuja. Yleisö valitsee illan päätteeksi palkittavan suosikkiesityksensä.

Tutkijoiden esitysten aiheena ovat kasvien puolustautuminen taudinaiheuttajia vastaan sekä Lahden kaupunkikuva ja sen elämyksellinen ja esteettinen ulottuvuus. Lisäksi he kertovat, miten merkityksellisyyden kokemusta voi ymmärtää sekä miten Lahti2017 rakennetaan yhdessä luomisella, oppimisella ja perinnöllä. 

Lahden ohjelmaa järjestävät Helsingin yliopisto, Lahden yliopistokampus ja Lahden ammattikorkeakoulu. Lue lisää ohjelmasta täällä